Voidaksemme taata vierailusi onnistumisen parhaalla mahdollisella tavalla edellytämme
seuraavien ehtojen noudattamista, mikäli erikseen ei ole toisin sovittu. Hotellilla on oikeus
käyttää näistä ehdoista poikkeavia erityisehtoja esim. juhlapyhien, erityistapahtumien,
sesonkivaihteluiden tai majoitukseen liittyvien oheispalveluiden vuoksi.
VARAUS JA VAHVISTUS
Nämä varausehdot tulevat kumpaakin osapuolta sitoviksi, kun asiakas on varauksen
tehtyään saanut varausvahvistuksen tai suorittanut ennakkomaksun tai koko
majoitusmaksunsa laskun mukaisesti. Varauksen yhteydessä majoittujan on ilmoitettava
nimi, asuinosoite, saapumis- ja lähtöajankohta, maksutapa, luottokortin numero sekä
voimassaoloaika. Luottokorttia käytetään varauksen varmistamiseen ja/tai sovittaessa
ennakkomaksun veloitukseen.
HOTELLIIN SAAPUMINEN JA LÄHTEMINEN
Huone on käytettävissä tulopäivänä klo 15.00, ja se on luovutettava lähtöpäivänä klo 12.00
mennessä. Hotellilla voi olla tästä poikkeavia tulo- ja lähtöaikoja, jotka on mainittu
varausvahvistuksessa.
Tilattua huonetta pidetään varattuna klo 18.00 saakka varaukseen merkittynä päivänä, ellei
ole sovittu myöhäisemmästä ajankohdasta. Hotellin vastaanotto on avoinna klo 22.00
saakka, myöhemmästä saapumisesta sovittava erikseen.
PERUUTUKSET
Asiakas voi peruuttaa huonevarauksen kustannuksitta viimeistään klo 18.00 varausta
edeltävänä päivänä sesonkiajan ulkopuolella 1.4-30.10. Jos majoittuja jättää saapumatta,
hotellilla on oikeus veloittaa korvauksena koko varauksen arvo.
Sesonkiaikana 1.11.–30.3. asiakas voi peruuttaa huonevarauksen kustannuksitta 31
vuorokautta ennen varauksen alkamispäivää. Tämän jälkeen tapahtuneesta peruutuksesta
veloitetaan koko varauksen arvo. Peruutus tulee tehdä joko osoitteeseen
info@metsahirvas.fi tai vastaanottoon, puh. 040 031 5099. Peruutus katsotaan
tapahtuneeksi sillä hetkellä, jolloin tieto peruutuksesta on saapunut
myyntipalveluun/vastaanottoon.
MAKSUTAVAT
Hotelli hyväksyy tavallisimmat maksukortit. Hotelli ei hyväksy ulkomaan valuuttaa, kuponkeja
tai shekkejä.
Ennakko- ja loppumaksusta asiakkaalle lähetetään lasku suorituksen maksamista varten.
Vahvistus- ja mahdolliset ennakkolaskut toimitetaan sähköpostin tai sähköisen
varausjärjestelmän kautta, jos asiasta ei muuta sovita. Ennakkomaksun maksamatta
jättäminen johtaa varauksen peruuntumiseen.
OLESKELU HOTELLISSA
Hotellihuoneen hintaan kuuluu huoneen vapaa käyttöoikeus. Erikoissiivouksesta (kuten
kalusteiden erikoispuhdistus, mattojen pesetys tai kiinteistön kiinteisiin osiin kohdistuvia
puhdistus- tai maalaustoimenpiteet, jotka johtuvat asiakkaan oleskelusta kohteessa) on
hotellilla oikeus periä kulut todellisten aiheutuneiden kulujen mukaan. Tupakointi on kielletty
kaikissa sisätiloissa. Luvattomasta sisällä tupakoinnista veloitetaan kaksi ylimääräistä
hotellihuoneen vuorokausivuokraa jonka lisäksi peritään tekstiilien pesulalasku.
Majoittuja vastaa tahallaan tai huolimattomuuttaan aiheutetuista vahingoista (esim. aiheeton
palohälytys tai tupakointi huoneessa), jotka majoittuja tai majoittujan vieraat aiheuttavat
huoneelle tai hotellin muille tiloille, siellä oleville huonekaluille tai varusteille sekä hotellin
muille asiakkaille tai heidän omaisuudelleen. Vastuu vahingosta määräytyy yleisten
vahingonkorvausta koskevien periaatteiden mukaan.
Hotelli ei vastaa tupakoinnista tai eläinpölystä aiheutuneista allergia tms. ongelmista
asiakkaille.
Kaikki hotellihuoneen varustukseen ja kuntoon liittyvät huomautukset on välittömästi
majoittumisen aikana ilmoitettava suoraan vastaanottoon tai myyntipalvelulle.
Noudatamme hotellissa hyviä tapoja. Mikäli asiakas aiheuttaa häiriöitä tai vaaraa samassa
kiinteistössä oleville asiakkaille, on hotellilla/myyjätaholla oikeus purkaa vuokrasuhde
välittömästi. Kaikista häiriöistä aiheutuneet toimenpiteet ja kulut laskutetaan asiakkaalta
todellisten kertyneiden kustannusten mukaisesti.
HOTELLIN VASTUU
Majoittuja vastaa omista matkatavaroistaan, ellei hotelli ole ottanut niitä säilytettäväksi.
Hotelli ei ole vastuussa hotellin pysäköintialueelle pysäköidyn kulkuvälineen tai sen sisällä
olevan omaisuuden vahingoittumisesta tai katoamisesta.
FORCE MAJEURE
Hotellilla on oikeus perua varaus pakottavista syistä ns. force majeure -esteen vuoksi (hotelli ei voi toimittaa lupaamiaan palveluja esim. lakon, tulipalon, vesivahingon,
luonnonkatastrofin, sotatilan tms. tekijän vuoksi). Tällöin asiakkaalle palautetaan maksettu ennakkomaksu.